Eve's Playhouse

Ei otsikkoa

2012-11-11T22:06:01+02:00

Hei miten mä oon tullut aiemmin toimeen ilman sappisaippuaa?? Kuin hieno aine...
Tai miksi en ole aikaisemmin elämässäni edes ajatellut kestositeitä? Koska nyt kun olen niihin hiljalleen siirtynyt, en aio luopua. Ei oo juurikaan ollut iho onkelmia eikä roskikset dunkkaa. Joku oli jossain kirjottanut että eikö ole epäekologista pestä pelkkiä kestoja pyykkikoneessa. No, ainakin meidän talossa on muutakin pyykkiä mitä pestään KuudessaKympissä niin siinä ne pyörii. Ja jos kiire tulee voi tehä nyrkki pyykin, sappisaippualla! Edelleen- kuin hieno aine....

Sitten seuraava hieno juttu: pesupähkinät. Halpoja ja niitähän riittää. Sen jälkeen kun oon saanut niille pussin, oon pessyt pelkästään niillä, kerran pesin koirankusi pyyhkeitä normi pesuaineella. Eikä se rasia ole vieläkään puolillaan, jeij. Ja nyt ostin vielä tuoksuja niin saa vähän psykologistakin puhtautta. Koska kaikkea on kiva kokeilla, niin aion jossain vaiheessa selvittää miten pähkinöistä tehty liuos toimii shampoona. Tuskin voittaa kemiallisia kiillottimia, mut kaikkea kannattaa kokeilla, sanoi pupu ennen kuin haukkasi sähköjohtoa.

Hirvee stressi siitä syötänkö pentua oikein, yyh... se on niin hieno eikä ees kokonaan mun omistuksessa joten en nyt haluis pilata sitä! Mut silti on tunne että teen oikein.
Pepin juoksut voi olla ihan koska vaan ja mua on alkanut ahdistamaan ihan hirveesti. Miten rahat riittää, haluuko kukaan niitä pentuja, saako ne hyvät kodit, onko ne terveitä, kuoleeko Peppi synnytykseen, saanko pentujen hoito vapaata.... maha haava.

Ja muistutukseksi vielä niille jotka tänne eksyy niin : http://korpimaan.blogspot.fi/

Syksy

2012-10-16T10:26:01+03:00

Ja se olis sitten kasvihuoneen alas ajo.. tai olisi pitänyt olla jo, mutta eipä ole saanut aikaiseksi. Enkä tiedä saanko tänäänkään... väsyttää ja uutta pentua pitää viihdyttää. Ja nauttia vapaapäivästä. Minun viikonloppu on tänään kun kaikki muut on töissä, puolensa ja puolensa...

Matka blogspotiin

2012-10-10T23:27:01+03:00

Nyt uskallan ehkä vihdoinkin alkaa ihan oikeasti puhumaan Pepin tulevista pennuista, ihan oikeasti ja ihmisille jotta ne tulee tietoisiksi siitä että meille tulee pentuja. Onpa pelottavaa! Mun pitäis olla rohkea ja itse varma, mulla on oikeus tehdä hyvä pentua hyvällä koiralla ja nauttia sen tuomasta seikkailusta. Tyhmempiäkin koiran kasvattajia on!

http://korpimaan.blogspot.fi/

Ja nyt on skarpattava että saan keväällä sen kasvattaja kurssin jotta voin hakea kennel nimeä ennen kuin joku muu sen vie. Tämän pentueen kanssa paras tukeni on Pepin kasvattaja.

Ei otsikkoa

2012-09-19T13:23:01+03:00

Lauantaina oli hautajaiset. Oli kauniit, todella kauniit. Ja silloin tuli vihdoinki itkukin. Tästä hiljaa eteen päin.

Ekoilu

2012-09-11T13:35:01+03:00

Olen alkanut harkitsemaan kestositeitä ja kuukautissientä. Itse asiassa olen jo miettinyt kauan aikaa sitten miten ne toimivat vaikka ajatus on ollut hieman vasten mielinen. Mutta nyt kun olen lukenut niistä ja surffaillut netti kaupoissa, ei se niin paha voi olla! Kuukautus sieniä tosin on aika vaikea löytää, keskustelu palstojen viestit on niin vanhoja että niissä ehdotetuissa kaupoissa ei löydy...

Katsotaan nyt mitä tästä oikein seuraa!

Eilen oltiin kynttilän valossa, myös suihkussa. Oli mukavaa, rauhallista. Kun viitsii vähän nähdä vaivaa niin saa kaunista ja tunnelmallista ihan vaan tuikuilla...

Tänä päivänä

2012-09-03T20:19:01+03:00

Niin laantui myrsky, tyyntyi tuuli
Auringon laskuun kauneimpaan, sytytti tähden kirkkaimman
<3Santtu<3

Vaikka mua sattuu niin silti mun sisällä on rauha. Ei enää kipua ja pelkoa. Santtu nukkui pois ukkosen ollessa ilmassa, nyt ulkona on tyyntä ja rauhallista.
Mun on oltava vahva. Santtu jätti paljon kauniita ja hyviä muistoja, kaunein niistä on tuleva vauva<3 mun on oltava vahva, olkapää ystävällä, apu syntyvälle vauvalle.

Kaikkein kamalin kipu on se mitä ystävä kokee. Se miten mun ystävään sattuu ja miten kova sen ikävä on, se on kamalinta. Voi kun siitä voisi edes puolet ottaa itselleen...

On vaan jaksettava eteenpäin. Rakastettava.

Ei otsikkoa

2012-09-01T00:02:01+03:00

Oikeastaan, en osaa sanoa sitä mitä pitäis.

Ei otsikkoa

2012-08-22T17:05:01+03:00

Viime yö herätti mut itseni näkemään sen, kuinka paljon mä pelkään. Ja myös sen, että työpaikka on oikeastaan ainut turvallinen paikka mulle tällä hetkellä. Siellä kuka tahansa ymmärtää kun sanon miten muhun sattuu ja miten mua pelottaa. Pelästyin niin paljon että olin fyysisesti loppu yön ihan finaalissa. Itku joka ei oo tullut vaikka se on ollut hollilla purkautu kovana.

Tuntu silti hyvältä saada kiitosta työkaverilta siitä miten hyvin jaksoin kaikesta huolimatta. Meille tuli vainaja ja soitin ensimmäisen kerran omaisille. Sain kiitosta siitä miten hyvin jaksoin.

Musta voi olla ylpeä kun jaksan. Mut silti mulla on oikeus itkeä.
Ne kun tässä matkalla muistaisi.

Mä oon ollut liian rauhallinen. Mutta kun se on ollut ainut tapa selvitä kaikesta...

Pelkään tulevaa kuolemaa vaikka sen tiedän sen tulevan. Rakastan sitä pientä kasvavaa ihmettä ystävän mahassa. Rakastan todella paljon, niin paljon että sattuu!

Ajasta aikaan

2012-08-15T22:52:01+03:00

Enpä olisi uskonut että tulee tällainen päivä. Toivoo yli kaiken ettei ystävä kuole ja silti se tuntuu oudon luonnolliselta. Kun mä olen niiden lähellä mua ei pelota, musta tuntuu levolliselta olla. Jutella niitä näitä tai olla hiljaa. Mutta kun mä lähden mulle tulee sekava olo. Sekavia ajatuksia joita en osaa eritellä, pelkoa, ahdistusta, jotain niiden tapaisia. Itkemään en pysty vaikka tiedän että tarvisin sitä jotta vois taas nähdä selkeämmin ja tuntisi surun. Kuitenkin mä olen liian rauhallinen.

En oo nukkunut vapailla. Osa syy voi olla takana olevat yövuorot, mutta mulla on liian terävä olo nytkin, en välttämättä nukahda. Ja huomenna aamuun... viime yönä ahdistus purkautu sitten sillä muotoon, että pomppasin sängystä ylös ja piirsin. Piirsin mulle sen tatuoinnin. Vaikka se piti olla jo valmiiksi tehty, pientä muuttelua vaille valmis, tein kokonaan uuden- ja aivan itse. Mulla on yli huomenna aika joten huomenna täytyy varmaan soittaa ja varoittaa että suunnitelmiin tuli muutos. Olen hämilläni tapahtuneesta, koska tää on eka kerta ikinä kkun saan paperille sen mitä todella pään sisällä nään. Loppu yön nukuin sikeästi ja nukahdin heti kun kömmin takaisin sänkyyn.

Ahdistus oli paras muusani jo teininä. Harmi, että taiteellisuus hävisi ahdistuksen mentyä.

Alunperin toivoin että ystävä olisi tullut meidän osastolle. Nyt kun hän on yläkerrassa ollut eilisestä lähtien, olen miettinyt että ehkä näin on parempi. Pystyn keskittymään työhöni, mutta silti tiedän että he ovat ihan lähellä. Tänäänkin olin pari tuntia ennen iltavuoroa siellä. Ja kävin toivottamassa hyvät yöt vuoron jälkeen.

Kuolema on jossain täällä odottamassa. Toivon, että kun se tulee, se tulisi rauhallisesti.

Mä en vaan pysty sanomaan

2012-08-11T01:46:01+03:00

"Mä kuulen eteisestä askeleet,
Sä viereen kaadut, tilaa siihen teet.
Et sano sanaakaan,
Tuijotat mun niskaa vaan,
Samalla kun mä, leikin nukkuvaa.

Liian usein kaipaan niitä hetkiä,
Et saisin yksin nukahtaa ja herätä.
Ei tarvis jännittää,
Ja sisintänsä selvittää,
Kun ei sitä ymmärrä... itsekkään.

Mä tiedän, sun on vaikee ymmärtää.
Haluan sun lähelle mutten että kosket.
Ja voi, kun se riittäisi sullekin,
Niin tää kaikki vois jatkuu paljon helpommin.

Mulle tämä syvä hiljaisuus,
On parempi kuin huono valhe uus.
En voi sanoo suoraakaan,
Et 'joo, edelleen ahdistaa',
Kun me sitä jäätäis sitten kelaamaan.

Mä tiedän, sun on vaikee ymmärtää.
Haluan sun lähelle mutten että kosket.
Ja voi, kun se riittäisi sullekin,
Niin tää kaikki vois jatkuu niin kuin ennenkin.

Mut hei, ei tää oo helppoo mullekaan.
Mä en vaan pysty sanomaan,
Mikä mieltä painaa.
Joo... ja mä tiedän, ettet jaksa kovinkaan kauaa.
Tää hiljaisuus taitaa meidät tappaa.

... tää hiljaisuus taitaa meidät tappaa..."

Irina- Hiljaisuus