Koirakoulun vetäjä kehui eilen Peppiä. Hetken kirkkaus tähän.

Jotenkin jos elämään on aina kuulunut joku äärimmäisen tärkeä ihminen, elämää on vaikea kuvitella ilman sitä. Mutta mun varmaan täytyy alkaa opettelemaan siihen. Se ihminen, joka on vuosi kaudet ollut mun ykkös ystävä, ei soita mulle. Ei kerro mulle mistään. Ei kysy kuulumisia. On rahaton tekemään mun kanssa mitään mutta ihan rahoissaan käydäkseen baarissa. Okei, olen hävinnyt opiskelija elämälle. Ehkä sieltä on tosiaan löytynyt siistempiä tyyppejä jotka jaksaa bilettää ja pokaa miehii.

Mutta kun mun ei tarvi. Mutta mulla olis kyllä puhuttavaa ja kerrottavaa muiden asioiden tiimoilta. Sellaisia ystävä asioita, joita ei puhuta miehen kanssa, vaan ystävän kanssa. Parhaan ystävän, koska se on aina ollut ainut joka ymmärtää ja tietää mistä puhutaan.

No, ehkä se vaan alkaa olla ohi. Mulla ei ole pitkään aikaan ollut ketään kelle soittaa.