PIti mennä koirien kanssa kodin ulkopuolelle treenaamaan, jotta Pepin sais motivoitua. No, just kun piti lähte Eddy hiipii sisällä mua vastaan ja se toinen etujalka oli hervottoman paksu ja se linkkas pahasti. Soitto päivystävälle ja matka vastaan otolle. Ellääkäri oli aika varma että se oli kyyn purema, Eddy sai kipulääkettä ja nesteytyksen. Se on tosi sekasin ja mulla on iso huoli. Tuntuu vaan pahalta.

Kaiken väsymyksen ja hämmennyksen jälkeen päätin kuitenkin sit treenata kotona Peppiä. Olenpa tyhmä. Miten mä oon edelleenkään kuvitella, että mä muka osaisin kouluttaa koiraa ilman että kukaan neuvoo. No en edelleenkään osaa. En tiedä mitä tehdä, Peppiä ei edelleenkään kiinnosta leikkiä mun kanssa. Ja suurin virhe oli, että suutuin. Suutuin koska seuraaminen ei onnistu niinkuin se on neuvottu. Ja loppujen lopuksi tulos on se, että vaikka kuinka yritin houkutella, Peppi ei seurannut mun vieressä sillä tavalla kun pk-tottiksessa vaadittaisiin. Miksi mä olen näin tyhmä ja aina luulen että mä todella osaisin jotain? Kun en osaa. Ainut mitä osaan, on itsesääli ja lihoaminen kotona. Mulle ei ole ammattia eikä harrastusta, josta mä voisin sanoa "minä osaan tämän hyvin, minulla on taito jossa ystäväni ei heti ole parempia". Ei ne ystävät tee sitä tahallaan, ne vaan on. Kauniita ja suora ryhtisiä, hyvin menestyviä ja ihania ystäviä. Ne osaa hyvin asioita. Ompelua, ratsastusta, valokuvausta, juhlimista, oikein syömistä ja sosiaalista elämää.

Viekää mut pois täältä kuvittelemesta turhia.

Mä todella haluisin harrastaa koiran kanssa jotain pk-lajia, mutta en taida ikinä kyetä siihen. Se tuntuu niin pahalta.

Meen nyt Eddyn luo, se on jotenkin niin surullisen sekasin