Toisinaan, Maailma näyttää kauneimpia puolia. Kyllä mä muistan miksi mä rakastan

Tänään on jo kevyempi olo. Leikkaus sujui hyvin ja kasvain oli siisti, se ei ollut tehnyt lonkeroita aivoihin syvemmälle. Vaikka mun piti itkua pidättää kun ystävä kertoi ja puhui, niin oli ihana nähdä hänet jo helpottuneempana. Eilen mä olin vihainen koko Maailmalle. Jos joskus on ollut pienikin ajatus ja aavistus jonkintapaiseen, ei ehkä siihen Raamatun kertomaan Jumalaan, mutta jonkinlaiseen, niin kyllä se kaikki eilen pyyhkiytyi. Ei ole toisille ihmisille mitään armollista tai mitään mikä suojelisi. Vai onko tämä joku julma peli? Kuinka kauan ihminen jaksaa kääntää kaikki vastoin käymiset vahvuudekseen, nauraako kohtalo ivallisesti kun ei enää jaksakaan.

Mä olin vihainen ja surullinen siitä, mitä elämä on järjestänyt mun ystävälle. Väärät ihmiset jotka on kohdellut häntä väkivaltaisesti, repinyt henkisesti. Ja nyt kun on ollut ihminen, joka kunnioittaa ja arvostaa, kohtelee niinkuin rakkautta kuuluu, tapahtuu jotain tällaista. Yhdessä päivässä elämä on ihan toisenlaista. Kaikki on tapahtunut tosi nopeasti enkä oikein pysty itse sisäistämään niitä. Tiistai iltana mennyt päivystykseen lamauttavan päänsäryn takia, keskiviikkona tieto että on suurikokoinen aivokasvain. Tänään leikkaus, joka onnistui hyvin! 

Kolmessa päivässä, elämä on ihan uudessa valossa.
Mä todella toivon, ettei tästä ole kuin suunta ylöspäin.
Kaikille, ihan meille jokaikiselle, oli tarpeeksi rankkaan P.M. menehtyminen. Se seuraa vieläkin. Eikö se jo riittäisi, ei kai mun ystävän tarvitse menettää vielä arvokkainta rakkautta, jota elämä on tähän mennessä antanut.

Mun on vaikea olla, kun niillä on niin paha olla. Kun en voi viedä onnellisia suojaan ja suojella niiden onnea.