No, kun sitä ajattelee ja toivoo ettei voi olla kuin suunta ylöspäin, niin kuinkas sitten kävikään.

Toinen oli jo pukenut vaatteet päälle, oli saanut kotiutus luvan kun ilmoitetaan että pää uudelleen auki, siellä on vielä ylimäärästä sittenkin. Ja pahalaatuinen. Leikkaus oli sujunut hyvin, mutta vieläkin jäi. Nyt jatketaan syöpähoidoilla.

Kaikki se surun määrä pelottaa mua. Miten mä jaksan kantaa ja kannatella, miten pystyn ottamaan sen vastaan kun on omaa vihaa ja surua. Mun on silti oltava vahvempi. En vaan tiedä, kenelle voin sanoa oman pahan olon. On niin raskas olo.

Elina, mä en tiedä mitä teen

Koirat on ihmeellisiä. Miten ne aina jaksaa olla iloisia? Miksen mäkin vois olla.